Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

"Tending the Dragon", © Jonathon Earl Bowser"Tending the Dragon", © Jonathon Earl Bowser

Mawu - afrikkalainen kuun jumalatar

Kuun jumalattarella Mawulla oli puoliso Liza, jonka kanssa he yhdessä muodostivat androgyynin jumaluuden Mawu-Lizan. (vrt. Da Vincin MonaLisa ) Heillä oli poika Gu, pyhä seppä, jonka kanssa he loivat maailman. Heidän apunaan luomistyössä oli myös käärme. Kun maapallo oli tullut valmiiksi, Mawu pelkäsi että se olisi liian painava, ja hän pyysi käärmettä pitelemään maapalloa taivaalla kiertymällä kerälle sen alapuolelle. Luomisen ensimmäisenä päivänä saivat muotonsa universumi ja ihminen. Toisena päivänä maa tehtiin ihmiselle sopivaksi. Kolmantena päivänä ihminen sai älyn, kielen ja aistit, ja viimeisenä luomispäivänä hänelle annettiin kyky rakentaa teknisiä laitteita. Gu lähetettiin maan päälle tekemään siitä mukava paikka ihmisille, mutta hän ei myytin mukaan ole vieläkään saanut tehtäväänsä valmiiksi.

Mawu on viileä kuun jumalatar, joka tuo kuumaan maahan kaivattua helpotusta ja levon. Mawu on myös illan ja äitiyden jumalatar.

Mawu muistuttaa sinua siitä, että erilaisuus on hyvin näennäistä. Se mikä näyttää vieraalta ja pelottavalta on usein taustoiltaan hyvinkin tuttua ja turvallista, jos vain sallit itsellesi mahdollisuuden perehtyä asiaan – tai ihmiseen – syvällisemmin.

Mawu haluaisi sinun myös muistavan, että oman sydämesi ääni on usein niin hiljainen, ettet kykene kuulemaan sitä kiireen keskellä. Muista siis antaa itsellesi lupa pysähtyä ja olla aivan hiljaa silloinkin, kun aikataulu ei muka antaisi siihen mahdollisuutta. Kiirehtimään ehdit aina, mutta lepoa sinä tarvitset. Ja levänneenä saat myös paljon enemmän aikaan, kun kiireen synnyttämät turhat virheet vähenevät.