Kipakoita ämmiä

"Pastoral Symphony" by Jonathon Earl Bowser

Tänään on tosi paska päivä. Onneksi jumalattaret ovat melkein kaikki olleet aika kipakoita ämmiä, joitten varpaille ei kenenkään ole kannattanut tallata. Voin siis hyvällä omatunnolla (taivutusmuoto tietoisesti valittu) olla tänään hyvin vihainen ja täynnä halveksuntaa, ja huomenna taas rakastaa niin paljon, että sielu helisee.

Itse itselleni suomalla vihaisen vaimon oikeutuksella siksi seuraavaksi muutama sana politiikasta. Anteeksi jo etukäteen. Mutta ihan oikeasti! Miten voit kutsua itseäsi älykkääksi humanistiksi, jos kanssasi eri mieltä oleva ihminen pitää leimata juntiksi rasistiksi ja mieluimmin kokonaan vaientaa tässä yhteiskunnassa? Jos oma totuutesi pystyy elämään vain ad hominem -syytöksillä, sillä ei kerta kaikkiaan ole olemassaolon oikeutta, vaikka kuvittelisit itse olevasi miten fiksu tahansa.

Eikö politiikan pitäisi olla diplomatiaa, jonka avulla löydetään vaikeissakin ristiriitatilanteissa sellaiset kompromissit, jotka kaikki eri mieltä olevat osapuolet pystyvät jotenkuten hyväksymään, niin että yhteiskunnassa säilyy rauha? Jos niinkin paljon kuin 20% kansalaisista on sitä mieltä, että yhteisiä asioitamme on hoidettu huonosti, niin kyllä oikea tapa toimia olisi etsiä kipupisteet ja niille nykyistä paremmat ratkaisut. Oikea ratkaisu  nyky-yhteiskunnan ongelmiin ei ole se, että leimataan perussuomalaiset vajaaälyisiksi ja/tai kriminaaleiksi ja jatketaan ihan niin kuin ennenkin. Yksi ihan validi vaihtoehto kun on se, että valittu tie on yksinkertaisesti väärä.

Demokratia – tai journalismi – ei saa olla sitä, että asioita eri tavalla lähestyvät ihmiset yritetään leimata julkisen pilkan avulla ala-arvoisiksi ja äänioikeudettomiksi. Sananvapauden nimissä pitää nimenomaan sallia niiden asioiden esiin tuominen, joita ei normaalin häveliäisyyden puitteissa kehdattaisi nostaa esiin. Vaikeneminen ei ole koskaan ratkaissut yhtään ongelmaa, mutta on aina mahdollistanut väärinkäytökset. Jos sanomisesta seuraa sanktio, sananvapautta ei ole.

Rakastan rohkeaa miestäni, joka taatusti ei ole rikollinen. Halveksin sinua, joka yrität omaa valtaasi väärin käyttäen hänet leimata ja vaientaa. Taistele häntä vastaan argumentoimalla oman totuutesi puolesta, älä hänen persoonaansa vastaan. Se, onko hänen tyylinsä ansiokasta vai ei, on ihan jonkin muun kuin oikeuslaitoksen tulkittava. Sananvapaus ei koske vain niitä, joilla on kyky puhua tai kirjoittaa lennokkaasti. Sanomisen vapaus on kaikilla meilläkin, joiden kieli on joskus liian terävä tai ilmaisu kömpelöä. ”En ole samaa mieltä kanssasi, mutta puolustan kuolemaani asti oikeuttasi ilmaista mielipiteesi.” ei tainnut Voltairen lausahdus alun perin olla, mutta ajatus on aidosti jalo. Kovin harva julkiseen keskusteluun osallistunut ansaitsee tänään saman adjektiivin.

En silti aio olla kovin pitkään kärttyinen. Uskon nimittäin jumalatarten lisäksi myös vanhoihin viisaisiin miehiin (omaani myös, vaikka hän ei niin kovin vanha mielestäni olekaan), eli miten se Gandhi sanoikaan: ”First they ignore you, then they laugh at you, then they fight you, then you win.”

Sitä odotellessa, sateenkaaren jumalattaren Iriksen voimaan luottaen ”jos silmissäsi ei olisi koskaan kyyneleitä, sielusi ei saisi koskaan nähdä sateenkaarta”.

Merja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *