Se on tuo kevätaurinko kyllä jumalaisen kaunis. Ei ihme, että auringon jumalattaria on ympäri maailmaa palvottu voiman antajina, pakkohan tässä loisteessa on virkistyä. Amaterasukin säteilee mun rannekorussa tänään tavallistakin kauniimpana. Itse asiassa Jonathonin toinen versio Amaterasusta on tänään ollut hyvin lähellä astumista kirjani kansien väliin, kun viime hetken villityksenä tutustuin korealaiseen karhunaiseen Ungnyeoon. Korttipakka on kuitenkin jo aika täyteen tupattu, kun Feeniksin jo otin uutena jumalhahmona kirjaan mukaan.

Houkutus on silti suuri. Ungnyeon tarina on niin viehättävä. Hän oli karhu, joka ensin halusi ihmiseksi ja sen toiveen toteuduttua hän oli nainen, joka halusi äidiksi. Molemmat haaveet toteutuivat kärsivällisyyden ja päättäväisyyden avulla. Niin ja valkosipulia syömällä! Kyllä mun on pakko joku ratkaisu löytää tähän dilemmaan.

Viehättävää kun on sekin, miten Ungnyeoon tutustuin.  Olin nimittäin Jamesin kanssa Salpausselän kisoissa Lahden hiihtoseuran ja huikean maakuntajohtajamme Jari Parkkosen vieraana. Kutsuvieraiden joukossa oli myös Etelä-Korean Suomen-suurlähettiläs Dongsun Park vaimoineen. Meillä oli heidän kanssaan todella mukava juttutuokio. Suurlähettiläs Park kertoi meille hienon tarinan somalimerirosvojen kaappaamasta eteläkorealaisesta kalastusaluksesta, jonka kaappaajat vapauttivat 4 kuukauden vankeuden jälkeen, kun eivät saaneet lunnaita eivätkä enää pystyneet ruokkimaan aluksessa olleita korealaisia, kenialaisia ja kiinalaisia merimiehiä. Suurlähettiläs Park kertoi saaneensa puhelun esimieheltään, joka käski häntä pyytämään nopeasti apua Suomelta, koska heillä oli lähistöllä miinalaiva Pohjanmaa. Suurlähettiläs kertoi nauraen, että laiva oli tuhannen kilometrin päässä ja se ei hänen mielestään ollut ihan lähistöllä ja niinpä hän kertoi olleensa niin hermostunut, että kiirehti pyytämään apua ilman ajanvarausta. Suurlähettiläs oli vieläkin vaikuttunut siitä, miten nopeasti apu lähti liikkeelle. Hän kertoi että vei vain muutaman tunnin, kun laiva oli jo matkalla Afrikan sarveen. Myöhemmin, Tarja Halosen esiinnyttyä jossain tilaisuudessa, jonka jälkeen lehdistölle annettiin mahdollisuus esittää kysymyksiä, paikalla ollut suurlähettiläs Park oli pyytänyt puheenvuoron. Hänellä ei ollut yhtään kysymystä, mutta hän halusi välittää julkisesti Suomen presidentille kiitoksen siitä, että suomalaiset niin hienosti auttoivat hänen hädässä olleita maanmiehiään.

Suurlähettiläs Park ja hänen vaimonsa olivat todellisia diplomaatteja. Hurmaavia ja ystävällisiä joka käänteessä. Kun hän kuuli, että James on perussuomalaisten kansanedustaja, hän sanoi olevansa otettu siitä, että saa vihdoin tavata ihan oikean perussuomalaisen. ”I am a Tue Korean” hän ilmoitti innoissaan. Hymyt vain syvenivät, kun James kysyi suurlähettiläältä Soulin kristillisen seurakunnan perustajasta, David Yonggi Chosta, jonka johdolla Soulin Yoido Full Gospel Church on kasvanut maailman suurimmaksi kristilliseksi seurakunnaksi. Suurlähettiläs kertoi olevansa itsekin kristitty ja iloitsi kovasti siitä, että Suomessa tunnetaan Yonggi Chon nimi.

Sitten jatkoimme keskustelua Etelä-Korean musiikista ja TV-draamoista – ne kun ovat tulleet minulle tutuiksi tyttäreni opastuksella. Kehuin heidän tapaansa käsitellä katsojan tunnemaailmaa – meillä Suomessa kun on vastoinkäymisten kohdalla tapana jäädä murheeseen piehtaroimaan ja elämä (ja elokuva) muuttuu todella raskaaksi. Etelä-Korean kepeissä draamoissa suuretkin surut ovat mukana, mutta ne osaavat ohjata ihmisen naurun avulla sitten nopeasti jo uuteen tunteeseen ja uuteen vauhtiin. Syvät tunteet kohdataan, mutta osataan myös jättää taakse ja jatkaa matkaa. Kokonaisuus näyttää ensin kovin pinnalliselta, mutta sitten alkaa ihailla taiturimaista tunteen käsittelyä. Ensimmäinen katselukokemukseni korealaisesta TV-draamasta oli A.N.Jell, jota katsoessa valvoimme melkein viikonlopun ympäri tyttäreni kanssa, kun emme malttaneet lopettaa. Nauroimme ja itkimme ääneen, vuorotellen, tunteitten vuoristorataa kulkiessamme. Ihanaa oli!

Toinen huippujuttu ovat korealaiset tyttöbändit, jotka ovat vieneet söpöyden yli äyräitten. Olen itse aika ylitsepursuva ihminen, sekä fyysisesti että psyykkisesti, joten minun on helppo heistä hurmaantua. Esimerkiksi Wonder Girls -yhtyeen So Hot–  tai Rainbow Pixien Hoi Hoi -kappaleet ovat kerta kaikkiaan niin äärimmäisen söpöjä ja hellyttäviä, että niitä katsoessa on ihan pakko tulla hyvälle tuulelle, ellei ole jotenkin ihan läpeensä negatiivinen ja muutenkin ikävä ihminen!

Kaiken kauniin ei tarvitse olla juuri nyt totta ollakseen silti mahdollista. Joskus on hyvä antaa hassullekin unelmalle tilaa niin, että elämän arki voi väistyä ja ihme vahvistua. Jos tuolla hurmoksella vakuuttaa itselleen, että katso nyt miten tavattoman ihana minä olen, niin kyllä joku osa myös sinusta muuttuu vähän positiivisemmaksi!

Minä ainakin olen tosi ihana. Suurlähettiläskin sanoi Jamesille, kun kuuli jumalattaristani, että hänen on täytynyt päästä eduskuntaan sen takia, kun hänellä on niin viehättävä vaimo. Koreassa ei kuulemma ole miehellä ainakaan mitään toivoa, jos vaimo ei ole ihana.

Ja Ungnyeo on myös ihana. Ei kun kirjoittamaan kirjaan lisää tekstiä. Ei se vie kauan, kirja on jo melkein valmis! Kaikki te ihanat ennakkotilaajat, KIITOS, KIITOS, KIITOS – ja anteeksi!! Olen vähän myöhässä aikataulusta mutta en onneksi kovin paljon. Pakko on välillä pysähtyä olemaan näin ihana. 😉 Kokeile sinäkin!

I’m so hot hot hot…