Hui, se toimii!

Aika hurjan ihana päivä oli tänään. Onneksi on näin ailahtelevainen mieli, niin ei tarvitse montaa päivää murjottaa. Mutta siis tänään oli niin huikeita juttuja, että endorfiinit virtaa suonissa vieläkin. Olin TV5:n NaisLife -ohjelman kuvauksissa, ja vieläkin riemusta ihan sykkyrällä, vaikka poistuin studiolta jo tunteja sitten. Sain nimittäin aika konkreettisen todistuksen jumalatar-korttien osuvuudesta taltioitumaan kameraan.

Istuin ennen kuvausten alkamista keskittymässä ohjelmaan ja miettimässä, mitä kaikkea haluaisin haastatteluun muistaa poimia. Ja päätin sitten nostaa itselleni pakastani yhden kortin oppaaksi. Ja sieltä tuli niin hyvä kortti, että ajattelin heti sen olevan sellainen, josta haluaisin vähän puhua ohjelmassa. Ja niinpäs minä sitten merkkasin sen sivun Sisäinen jumalatar -kirjastani, missä tuo kortti esitellään ja hiljaa mielessäni esitin toivomuksen, että jollain tavalla kortti nousisi kuvausten aikana esille. No kuulepas – sehän nousi. Ohjelman juontaja Hautakankaan Noora ja jakson toinen vieras, Tiina Weckström, nostivat molemmat yhden kortin ensi vuodelle – ja Tiinan nostama kortti oli juuri tämä minunkin nostamani. Mutta siis Noora nosti omansa ensin ja molemmille pakan erikseen sekoitin, en siis päässyt itse siihen mitenkään vaikuttamaan! Mutta en nyt kerro kummankaan kortista vielä tämän enempää, koska haluan Sinun katsovan sen TV-ohjelman uuden vuoden aattona, siinä oli oikeasti taikaa!

Padma-Lakshmi by Jonathon Earl Bowser

Sen sijaan esittelen päivän jumalattarena Lakshmin – hindulaisen vaurauden jumalattaren. Hän on nimittäin minulla ensimmäisessä korussani mukana onnea ja vaurautta tuomassa. Minun piti hänestäkin siinä ohjelmassa puhua ja esitellä korusarjaani, mutta enhän minä sitä enää muistanut, kun innostuin niin siitä ihmeellisestä korttitempusta! Katso tarkasti siitä TV-ruudulta, miltä se koru näyttää. Tosin yritän kyllä saada koruistakin ensimmäiset kuvat esiin jo ennen uutta vuotta. Nyt ajattelen, että se ohjelma voi tuoda sen verran kiinnostuneita sivuille, että on pakko painaa yötä päivää, että saan edes jotain uudeksi vuodeksi jo esille.

Niin, ja se, että otin vaurauden jumalattaren Lakshmin jumalatar-koruuni tuomaan minulle onnea ja myös taloudellista menestystä näissä uusissa seikkailuissani, osoittautui tänään erittäin hyväksi valinnaksi. Nimittäin minut meikannut Lea Kurki Entraamosta ihastui sekä koruihini että jumalatar-ideologiaan niin paljon, että halusi ottaa sekä korut että kirjat heille myyntiin! Minä sain tänään siis ensimmäisen jälleenmyyjäni! Oi, mikä onnen päivä!

Niin ja Lea vielä meikkasi minut niin nätiksi, että piti studiolla hipsiä varpaisillaan ihan varovasti, ettei se kaikki kauneus vaan mihinkään katoaisi. Ja Iltalehdenkin kuvaaja tuli sinne ottamaan minusta kuvia niiden astrologiajuttua varten kun olin omastakin mielestä NIIN nätti! Voi tätä onnen tyttöä!

Merja

p.s. Lakshmi on yksi niistä jumalattarista, joille Jonathon on piirtänyt juuri tälle jumalatarhahmolle tarkoitetun kuvan. Taideteoksen nimi onkin Padma-Lakshmi.

8 thoughts on “Hui, se toimii!

  1. Aivan mahtavaa Merja! Täytyy olla tarkkana, ettei mene ohjelma ohitse.
    Löysin kuin löysinkin kadonneen korttipakkani ja nyt olen kahteen kertaan vetänyt pakasta Sofia-jumalattaren kortin. Ehkä se yrittää kertoa minulla jotain..?

    • Aivan varmasti yrittää! Oletko valintatilanteessa? Sofian merkittävin viesti on se, että vaikka ympäristö vaatisi sinulta mitä tahansa, ainoa oikea vastaus elämäsi valintoihin löytyy sinun itsesi sisältä. Älä uhraudu, älä jätä valitsematta itsellesi mieluisinta velvollisuudentunnosta toisia kohtaan, koska sellainen valinta lisää vain katkeruutta. Jos uskallat valita sen, mitä sisimpäsi kaipaa, pystyt helpommin toteuttamaan myös sen, mitä sinulta odotetaan – mutta et päinvastoin.

      Sofia toivoo sinun luottavan intuitioosi ja saattaa myös vähän varoittaa siitä, että kaikki ei välttämättä ole ihan sitä miltä näyttää. Vanhat kliseet ovat muutakin kuin kliseitä – niissä piilee iso viisaus. ”If something seems too good to be true, it probably is”. Jos jokin näyttää liian hyvältä ollakseen totta, se hyvin usein ei olekaan totta.

      Yksi ihana asia, mikä liittyy Sofiaan on myös tämä ikinaisellinen oikeus muuttaa mieltään. Tieto lisää tuskaa, mutta hälventää pelkoja. Joskus totuuden hyväksymistä vastustaa sen vuoksi, että joutuisi sen hyväksyessään luopumaan jostain sellaisesta, mikä on tullut tärkeäksi. Viisaus ei kuitenkaan ole stabiili olotila, joka ei kestä muutosta, vaan kasvaa jokaisesta vastoinkäymisestä siinä missä onnistumisestakin. Totuus voi olla absoluuttinen, mutta meiltä vaaditaan aika monta kypsymisprosessia, ennen kuin pääsemme sinne ytimeen asti – tai edes lähelle. 🙂

  2. Ihanaa kuulla sun olevan täynnä intoa! Se tuntuu täällä asti! Nuo kortit kiehtovat kovasti ja mietin, että millainen kortti itselleni tulisi juuri nyt? Vanha on tuhoutumassa tehdessään tilaa uudelle, joka on vielä arvoitus.
    -pike-

    • Moi Pike! Kiitos kannustuksesta! Uskon itse intuition voimaan ja haluaisin aina, että se jolle kortteja luetaan, nostaisi itse pakan. Kokeilin kuitenkin nyt meille yhteiseksi iloksi, miten tämä toimisi, jos koetan nostaa kortin puolestasi.

      Eli sain sinua varten Dianan, roomalaisen metsästyksen jumalattaren, joka oli roomalaisten vastine kreikkalaisen mytologian Artemis-jumalattarelle. Hän on itsenäinen, tulinen nainen, joka nauttii vapaudestaan. Hänen kerrottiin kelpuuttavan miehet metsästyskumppaniksi, mutta ei puolisoksi. Hän ei myöskään halunnut näyttäytä alastomana miehen silmien edessä, vaikka omasta kehostaan nauttikin.

      Sisäinen jumalatar -kirjassa Diana rohkaisee sinua etsimään ympäriltäsi ilon aiheita ja nauramaan huolet pienemmiksi. Hän haluaa myös innostaa sinua pitämään huolta fyysisestä hyvinvoinnistasi ja sanoo: ylös, ulos ja lenkille!

      Itselle tuli mieleen ajatus, että kortti neuvoisi sinua nauttimaan täysillä tästä hetkestä, keskittymään omaan hyvinvointiisi ja miettimään niitä tulevia vasta sitten, kun oikeasti olet siihen valmis. 🙂 Eli miehiä nyt vain leikkikavereiksi ja iloa tuomaan, mutta ei mitään vakavaa vielä, kun oma prosessi on kesken.

      Toivottavasti en ollut ilonpilaaja?

      Merja

      • Kiitos! Tuo on juuri tähän hetkeen sopiva kortti! Osui ja upposi. Juuri tänään on ollut sellainen päivä, että olen miettinyt elämääni ja pintaan on noussut kaikenlaisia tunteita ja kysymyksiä.

        Avioeron harkinta-aika on vaiheesa, jossa voi kohta hakea lopullista eroa. Vaikka syksyllä mieli olikin jo helpottunut päätöksestä erota, niin keho laahasi jäljessä ja stressi aktivoi nivelpsoriaksen.

        Lääkitys on aloitettu ja olen päättänyt, että muutaman kuukauden kuluessa pärjään ilman niitä. Mutta sitä ennen on tehtävä juuri tuo, mitä kortti kertoi! Nauti, leiki ja liiku – askel kerrallaan, kunnes olen valmis seuraaviin haasteisiin.

        Olet Merja juuri oikealla tiellä ja pystyt taitojesi sekä korttiesi kautta auttamaan vielä monia ihmisiä! Aivan mahtavaa!

  3. Ihanaa merja ihanaa! Upea draivi sulla tähän uuteen taika-asiaan!
    Innolla odotan koruja jo. Minulle pitäsi kortit nostaa ja katsoa …uutta haastetta odottelen. Saitpa minusta nyt uuden fanin. Ilmoittelethan milloin ohjelma tulee ulos! Menestystä toivotellen. M-R

    • Hei Marja-Riitta! Mukavaa, että löysit tiesi tänne! Kirjassani Sisäinen jumalatar opetetaan myös yhdeksän kortin iso ennustus, joka kannattaa tehdä silloin, kun elämässä on tärkeitä tapahtumassa. Sitä en pysty näin virtuaalisesti tekemään, mutta nostin sinulle kuitenkin yhden kortin. En yhtään tiedä miksi, mutta sieltä nousi Hera, kreikkalainen avioliiton jumalatar ja kortti on herttakakkonen.

      Heran tarina kertoo vahvasta sitotumisesta Zeukseen, jonka virallinen vaimo Hera oli. Zeuksella oli tapana ottaa väkisin kaikki haluamansa naiset, mutta Heraa hän ei onnistunut raiskaamaan. Zeuksen intohimo kasvoi valloitusyrityksissä niin suureksi, että hän meni lopulta Heran kanssa naimisiin, koska se oli ainoa tapa saada tämä omaksi. Heidän rakkautensa oli niin voimakasta, että kuherruskuukaudenkin sanotaan kestäneen 300 vuotta. Zeus oli Heralle sitten myöhemmin jatkuvasti uskoton, mutta palasi aina lopulta kotiin – ja Hera antoi aina anteeksi hänelle, mutta kosti niille naisille, joiden kanssa Zeus oli häntä pettänyt. 😉

      Kakkonen numerona puhuu paitsi parisuhteesta myös vastakohdista, riippuvuudesta ja diplomatiasta.

      Heran intuitiivinen viesti on rakkaus ja anteeksianto – olipa ongelma mikä tahansa, oikeas vastaus on: rakasta!

      Mutta mitä se tarkoittaa sinun tilanteessasi? Olisiko mahdollista, että ensin pitäisi selvittää jokin tunnesolmu, ennen kuin asiat voivat edetä? Kortti on niin pieni, etten pidä asiaa kovin suurena, eikä se välttämättä ole edes sinun tunteistasi kysymys, vaan sinulta ehkä edellytetään diplomaatin taitoja sotkun selvittämiseen, niin että voisit olla apuna asian saattamisessa onnelliseen lopputulokseen?

      Jos sinulle on tarjottu uraa jonkinlaisena terapeuttina tai konsulttina, niin vastaisin kyllä. 😀

      • Hei Merja, tämäpä oli yllätys tämä nostamasi kortti.
        Jouduin vallan tunnekuohuun ja kyynelehdin.
        Alanvaihtoa suunnittelen, haaveilen.
        Tulin tänne sivullesi siksi, että juuri katsoin ohjelmasi televisiosta tv5, olit UPEA Jumalatar! Ja tulin kiittääkseni sinua.
        Olisin toki kuunnellut sinua pitempäänkin. Tulipa tunne, että on ostettava kirjasi ja tavattavakin, jos mahdollista.
        Ihanaa ensi vuotta!
        Toivottavasti kohtaamme.
        Lämpimin uudenvuoden tervehdyksin Marja-Riitta

Vastaa käyttäjälle Merja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *