Ei. En ole politisoitumassa, enkä suunnittele kansanmurhaa, eikä tässä blogissa ole mitään, minkä kukaan voisi kaikkein pahimmallakaan tahdollaan tulkita rasistiseksi, joten jos sitä tulet hakemaan, mene pois. Tämä maailma on täynnä tuhkamunia ja mahoja lehmiä, joiden ainoa olemassaolon tarkoitus on pilata valheillaan ilmapiiri ja olla muuten vaan ällöttäviä. Sellaisia ihmisiä toki tarvitaan, että me ihanat voisimme aina välillä oivaltaa, että miten ihania me oikeastaan olemmekaan. Muutenhan sitä saattaisi ihan turtua ruusuilla tanssimiseen, jos ei yhtään paskakasaa ikinä lihvaantuisi varpaitten väliin. Mutta heiltä on tänne pääsy kielletty, täällä on niin paljon hyvää mieltä, että heiltä vain kallo halkeaa kiukusta ja kateudesta, jos lukevat yhtään pitemmälle. Niin että hus hus, kotio siitä, ällötys ja niljake!
No niin. Käytin juuri sellaisen ihmisen ilmaisun vapautta, joka ei ole vastuussa kenellekään muulle kuin itselleen. Kylläpäs tuntui hyvälle! Viestinnän suurimpia haasteita nopeasti paisuneessa sosiaalisessa mediassa kun hyvin usein on seurauksien miettimisen taakka. Kuka suuttuu, jos sanon näin? Saanko mitään kaupaksi, jos näytän millainen oikeasti olen? Entä jos raotan ihan pikkiriikkisen suljettuja ovia julkisuudelle, saanko koskaan enää paeta yksityisyyden suojiin? Ja kuka noista kahdesta tuhannesta kaverista nyt sitten oikeasti onkaan kaveri – ja kuka vain metsästämässä juorujen aiheita tai jotain vielä inhottavampaa?
Se oli ötökkä. Ja se oli ruma
Kun aloitin uudelleen aktiivisen yritystoiminnan yli 10 vuoden tauon jälkeen, olin aika kypsä kaikenlaiseen esittämiseen ja miettimiseen. Olin niin kauan suunnitellut kaupallista viestintää muille ja hymyillyt naamani kipeäksi seitsemässä päivittäisessä palaverissa ja miettinyt vain mielessäni, että ”voi vittu mikä ämmä”, että vatsahan siinä tuli kipeäksi ja otsanahka oli aivan rullalla. Päätin, että nyt saa riittää teeskentely, ja se on ota tai jätä – niillä eväillä mitä minulla on annettavana. Omia kiintopisteitä kun kuitenkin ovat, kovan elämänkoulun jälkeen, avoimuus, kunnioitus, reiluus ja luottamus.
No. Minulla on ollut pelkästään hyviä kokemuksia. Jotkut ihmiset vähän hätkähtävät, kun olen niin äärimmäisen suorapuheinen, mutta ”Let’s shock the average” on aina ollut minusta mukava leikki. Minä olen Jousimies, minulla se kuuluu universumin ikuiseen suunnitelmaan, ei minun tarvitse tulla toisenlaiseksi. Ja ihan mielettömän hienoa on sitten harvakulkuisilla poluilla joskus aidosti kohdata hengenheimolaisia. Sitä onneksi tapahtuu, ja se on yksi elämän hienoimmista tunteista.
Yksi näistä erinomaisista kokemuksista syntyi hollantilaisen päämieheni kanssa. Kommunikointi on ollut todella mukavaa, ronskiakin välillä, ja yhteisymmärrys aivan saumatonta. Niinpä kerran viestitin sinne, kun huomasin yks kaks, että heiltä tilaamani mukimäärä olikin ylittänyt ensimmäisen paljousalennusportaan, että ”minä tiedän, että jos olisin ollut fiksu ja tiukka bisnesnainen, niin minähän olisin osannut ennakoida ja tilata nuo kaikki kerralla, niin olisin saanut halvemmalla. Mutta kun en ole, enkä vieläkään uskalla ottaa ylimääräistä riskiä, niin tilaan taas tuon minimierän. Mutta ei minua yhtään haittaa, jos annatte minulle jonkun erikoishinnan, kun olen ollut niin ahkera.”
MUTTA samana päivänä olin tehnyt mukeja, ja ottaessani laatikosta uutta mukia kuvansiirtoon, sieltä vilahtikin pöydälle vikkeläliikkeinen ja ällöttävä sokeritoukka. Katsoin sitä ehkä sekunnin murto-osan verran, niin että ehdin miettiä, että tulikohan se Kiinasta asti ja onpas se inhottava, ja sitten minä lihvasin sen hengiltä. Plurps vain se muuttui epämääräiseksi läiskäksi teippitelineen alle. Yäk.
NO, tulin sitten tapani mukaan lisänneeksi tämän siihen hinnanalennuspyyntöviestiin. Kirjoitin siihen, että ”By the way, minä sitä huomasin yhden sokeritoukan (se on muuten silverfish englanniksi, piti silloin ihan sanakirjasta tarkistaa) tuolla mukilaatikossa, ja minäpä sen sitten murhasin. En käyttänyt sanaa tappo, vaan sanoin, että ”I murdered it”. Ja sitten kirjoitin, että ”But you don’t need to worry, as I only murder bugs, and even them only if they are ugly.”
Ja sitten minä nopsasti painalsin lähetä-nappulaa. Se käy minulta ihan yhtä sutjakkaasti kuin se liian suoraan sanominenkin. Ja vasta sen JÄLKEEN kävin miettimään, että riittääköhän niiden huumorintaju, kun tuo nyt oli ihan kaikkea muuta kuin bisneslike.
No tiedätkö mitä – puhelin soi, ja sen firman toimitusjohtaja soitti ja sanoi, että ”me ihan ehdottomasti halutaan antaa sulle erikoishinta, kun sinä olet niin ahkera, mutta vielä iloisempia me ollaan, jos sinä ryhdyt meidän jälleenmyyjäksemme Suomessa!”
No kyllä kannatti murhata sokeritoukka. Onneksi se oli niin ruma.
Uudet kujeet
Nyt on sitten viimeiset kuukaudet menneet kuumeiseen opiskeluun ja asioitten uudelleen miettimiseen. Ja nyt alkaa pikkuhiljaa olla tulosta näytettävänä.
Jumalatar.fi jatkaa, mutta sen tuotevalikoima muuttuu. Olen löytänyt ihanan tsekkiläisen korusuunnittelijan Daniela Stensovan, joka ryhtyy tekemään minulle aivan uniikkia korusarjaa jumalattarille. Tästä kerron lisää myöhemmin. Niin kuin myös siitä, että miten paljon innostuin torikaupasta jouluna, ja miksi uudessa Jumalatar.fi -kaupassa on myös sellainen uusi osio kuin Bling bling.
Mutta sen lisäksi käynnistän kuluttajaverkkokaupan Fotofun.fi jonne siirrän melkein kaikki Hollannista maahantuomani sublimaatiotuotteet. Niin että nyt sitä kaikkea ihanaa saa teetettyä myös omista kuvista. Tervetuloa ostoksille!
Ja sitten osoitteessa Technotape.fi on valokuva-alan yrityksille ja ammattilaisille suunnattu verkkokauppa. Tuon maahan ihan kaikkia Technotape-tuotteita painomusteesta printteriin ja kuvamukista lämpöprässiin. Siellä tosin on vielä itse kaupparakenne kesken, kun olen vasta saanut käännettyä muutaman tuhatta itselleni täysin uutta termiä, ja Hollannin pojat yrittää nyt saada niitä osumaan omaan järjestelmään. Mutta tilauksia voi hyvin jo tehdä ja tarjouspyyntöjä lähettää!
Ja sitten väsäsin äkkiä vielä oman esittelysivun, minne keräsin nämä kaikki saman katon alle.
Niin, että kyllä joku nyt saisi tulla jonnekin jotain ostamaankin, kun minä kerta olen ollut näin ahkera.
Merja
Otsikko on yksi niistä kannustavista viesteistä, mitä olen saanut tähän blogiini. Joku iloitsi niin paljon siitä, etten pitkiin aikoihin ollut päivittänyt kuulumisiani, että päätti tuottaa kannustuksensa ihan kommentiksi asti. Toinen esitti toivomuksen, että minä ja mieheni hyppäisimme Vääksyn Kanavaan pilaamasta ihmisten hengitysilmaa. Tiedoksi hänelle ja kaikille muillekin, että kommenteista jää minulle aina lähettäjän IP-osoite. Niin että osaan kyllä aika pitkälle jäljittää sen, kuka ”anonyymi” taas kerran haluaa minua satuttaa. Tarvittaessa poliisi tulee ihan ovelle asti.
Oma jumalattareni on tällä hetkellä Durga – hänelle kaikki muut jumalat antoivat voimansa, kun Durga taisteli demoneita vastaan. Elämässä on sentään se oikeudenmukaisuus, että ne demonit ovat lopulta kuitenkin niitä pahoja ja tuhottavia, ja me jumalattaret niitä ihania, jotka eivät koskaan kuole, jos niihin vain joku uskoo.
