Joulupuuroa ja satuolentoja

Aloitin tänään aamuni keittämällä joulupuuron. Se on yksi oman jouluni tärkeimmistä traditioista. Keitän puuron hiljaisella tulella hyvin hitaasti, hellästi hauduttaen. Siinä joutuu seisomaan kauan hellan ääressä, koska puuro palaa niin herkästi pohjaan. Hiljaisina aamutunteina, muun perheen vielä nukkuessa, on puuroa hämmennellessä hyvää aikaa miettiä kaikenlaista. Joulupuuroon tulee joka vuosi kätkettyä mantelin ohella myös todella paljon rakkautta, hellyyttä, ilon kyyneleitä ja aidosti hyvää tahtoa. Ilmankos se aina maistuu niin ihmeen hyvältä!

Omaan jouluiseen traditiooni kuuluu vielä se, että kun puuro on valmis ja pöytä katettu, käyn herättämässä jokaisen laulamalla kovaan ääneen ja nuotin vierestä ”joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo!”. Kova ääni kuuluu asiaan, mutta mieluummin toki laulaisin ihan nuotissa pysyen. Yksi savolainen vääräleuka kerran totesikin, että lauluani on jännittävää kuunnella, kun se menee niin läheltä nuottia, että oikein hirvittää, että milloin se osuu. Minä puolustaudun sanomalla, että Jumalalla oli ensin aikomus  tehdä minusta aivan täydellinen, mutta hän tuli viime hetkellä katumapäälle, kun eihän sitä olisi kukaan kestänyt. Niinpä hän ihan viime tipassa ehti ottaa pois pari pikku juttua, tuo nuottiin osuminen nyt yhtenä esimerkkinä. :)

No. Saattoi siinä mennä jotain vähän isompaakin, mutta silti odotan riemumielin aina juuri sitä hetkeä, kun saan laulaen herättää lapseni ja mieheni joulun viettoon. He kun rakastavat minua juuri sellaisena kuin olen ja osaavat kanssani nauraa myös niille isoille ja pienille puutteilleni. Tyttäreni toi juuri minulle matkoiltaan tuliaisena magneetin, jossa lukee: ”I know I am not perfect but I am so close it scares me”.

Rakastaminen on usein helpompaa kuin rakastetuksi tuleminen. Joskus omat solmut sisimmässä ovat niin suuria, että on vaikea uskoa siihen, että joku oikeasti rakastaa, että on muka jonkun rakkauden arvoinen. Erityisesti tämä tunne on tuttu niille, joiden Venus-planeetta on sijoittunut Skorpionin merkkiin. Ikävä, vaativa aspekti, joka toisaalta tuo tullessaan kaikkein intohimoisimman rakastamisen lahjan ja naiseuden intuitiivisen ytimen.

Minä rakastan koko sydämestäni ja sielustani, kaikilla soluillani miestä, jonka rakkaus on monin tavoin eheyttänyt minun sisintäni ja avannut niitä solmuja, jotka eletty elämä ja aika julma sukuni ovat minulle aiheuttaneet. Ei hänkään nauti kaikista piirteistäni, mutta olemme yhdessä jo kauan sitten oivaltaneet, että joka ikinen ominaisuus toisessa on tarpeellinen, jotta hän olisi juuri sellainen kuin on. Jos minusta ottaisi pois vaikka tuon mustasukkaisuuden, joka ehdottomasti on tuskallinen ominaisuus parisuhteen kannalta, niin samalla poistuisi se intohimoinen intensiivisyys, josta ei vastaavasti niin kauheasti ole haittaa parisuhteelle. ;)

Jos joku sanoo sinulle, että hän rakastaa sinua siitä huolimatta, että olet sellainen kuin olet, niin jääpä hetkeksi pohtimaan, että ketä hän oikeasti rakastaa? Minä kuulen tuossa lauseessa vain omahyväisen itsekehun siitä, miten hyvä ihminen hän on kun, kykenee muka rakastamaan tuollaista ihmistä, joka oikeasti ei rakkautta ansaitsikaan. Eihän se toki pahasta ole, jos joku kokee rakastavansa, vaikka tekisi sen vähän itsekkäästi tai puutteellisesti. Pääasia on tietenkin, että uskaltaa jotenkin rakastaa. Mutta vasta sitten, kun sinun kohdallasi on ihminen, josta et piiruakaan haluaisi muuttaa koska rakastat häntä juuri sellaisena kuin hän on – ja joka ajattelee juuri samalla tavoin sinusta – olet kohdannut sen todellisen rakkauden, joka tekee ihmeitä ja saa sielunkin vapisemaan.

Sinulla on oikeus tulla rakastetuksi sen takia millainen olet  – ei siitä huolimatta.

Pohdin tätä myös tänään puuroa keittäessäni, koska minulle täydellinen mies jakaa myös läheisteni mieliä. Osa on hänen kanssaan täysin eri mieltä ja pitää häntä kaikin tavoin vastenmielisenä. Osa pitää häntä huipputyyppinä, jolla on heidän mielestään typeriä mielipiteitä. Osa ajattelee, että hän on kyllä oikeassa mutta ilmaisee itsensä kömpelösti ja sitten on vielä se joukko, jonka mielestä hän on huikea, rohkea persoona ja kaikin tavoin arvostettava yksilö. Minulle hän on tätä kaikkea ja vielä paljon enemmän. Hän on saanut minut uskomaan jumalattareen sisälläni.

Kirjoitan Sisäinen jumalatar kirjassa jumalattaren palvonnasta näin:

Sisälläsi oleva jumalatar ei kaipaa mitään uskontoa tullakseen esille, eikä myöskään minkäänlaisia rituaaleja. Jumalattaren palvonta ei tarkoita taikojen tekemistä, ei suitsukkeiden polttamista eikä mantrojen hokemista. Neitsyt Marialle ei tarvitse rakentaa alttareita luterilaisiin kirkkoihin. Käytännössä jumalattaren palvonta tarkoittaa sitä, että mies ja nainen katsovat toisiaan silmiin ja sanovat: ”Minä rakastan sinua.” Eikä kumpikaan näe toisessa yhtään virhettä.

Radiossa soi puuron keiton aikana Anna Hanskin hauska joululaulu ihmisestä, joka ei uskonut mihinkään satuolentoihin, ei edes siihen että mies olisi käynyt kuussa tai ihminen tullut alas puusta, mutta joulupukkiin hän uskoi.

Mietin, mihin kaikkeen minä itse joulussa uskon. Totesin, että minulle joulu on kaikin tavoin erittäin tosi. Minä olen kristitty, vaikka en oikein minkään kirkon määritelmiin mahdukaan. Toivon silti saavani uskoa armoon koko ikuisuuteni. Yksi joulun traditioistani on myös se, että luemme aattona ääneen Luukkaan evankeliumista jouluevankeliumin tutut säkeet. Uskon joulurauhaan ja sen ihmeitä tekevään voimaan, ihmisten väliseen hyvään tahtoon edes yhden päivän ajan. Uskon myös vakaasti joulupukin välttämättömyyteen. Uskon siihen, että joulun taika on tärkeä osa myös oman luomisvoiman kasvuprosessia, koska jos ei ole rohkeutta uskoa sellaiseen, mitä omin aistein ei voi todeksi todistaa, maailmankaikkeus ja oma elämä jäävät kovin kapeiksi.

Minä uskon myös Kuningas Arthurin taruista kertovaan kirjaan Avalonin usvat. Siinä todetaan kauniisti, että muinaiset jumalattaret eivät koskaan kuolleet, he vain menettivät voimansa, kun kukaan ei enää uskonut heihin. Uskon, että jokaisen naisen sisällä asuu jumalatar, joka on täysin valmis heräämään henkiin sillä samalla hetkellä, kun joku uskoo häneen.

Aloita Sinä itsestäsi tänä jouluna!

Toivotan sinulle ihmeitä tekevää joulun aikaa! Oppaaksemme tähän päivään ajattelin ensin Neitsyt Mariaa, jonka kortti rohkaisee meitä uskomaan ihmeisiin, koska niitäkin tapahtuu vain jos niihin joku uskoo, mutta pakka antoikin minulle Yemajan, afrikkalaisen meren jumalattaren. Hänen kuvansa on Jonathon taideteos Eurynome and Ophion

Eurynome and Ophion by Jonathon Earl Bowser

Yemaya muistuttaa, että elämä kulkee sykleissä. Vuoksen ja luoteen vaihtelut ovat läsnä myös henkisessä kehityksessäsi. On aikoja, jolloin voit vain antautua aaltojen kannettavaksi, toisinaan taas joudut taistelemaan niitä vastaan. Elämän syvässä meressä ilo pisaroi pieninä saarekkeina, joissa pääset hetkeksi lepäämään, ennen kuin pyörre taas kiskaisee sinut mukaansa. Opettele hyväksymään elämänvirran vaihtelut ja elä jokainen tunne loppuun asti, jotta pystyt päästämään irti, kun on taas aika jatkaa matkaa.

Yemaya kertoo myös, että hänen merensä on yhden ihmisen totuutta suurempi. Samalla tavalla kuin menneestä on hyvä päästää irti jotta uusille mahdollisuuksille on tilaa, voi joskus olla viisasta päästää irti omasta totuudesta silloin, kun se satuttaa muita. On tärkeämpää olla rakastettu kuin oikeassa, sanoo Yemaya.

Jos sinun totuutesi talloo jalkoihin toisten ihmisten olemassaolon oikeudet, olet ihmisenä suurempi, jos kunnioitat toisia ihmisiä ja heidän tarpeitaan ensin ja omaa totuuttasi vasta sitten. Yemayan suojelemassa elämän meressä kaikkien ihmisten totuudet ovat saman arvoisia.

 – Merja

Yksi vastaus artikkeliin ”Joulupuuroa ja satuolentoja