Kaiken takana on murha

Ei. En ole politisoitumassa, enkä suunnittele kansanmurhaa, eikä tässä blogissa ole mitään, minkä kukaan voisi kaikkein pahimmallakaan tahdollaan tulkita rasistiseksi, joten jos sitä tulet hakemaan, mene pois. Tämä maailma on täynnä tuhkamunia ja mahoja lehmiä, joiden ainoa olemassaolon tarkoitus on pilata valheillaan ilmapiiri ja olla muuten vaan ällöttäviä. Sellaisia ihmisiä toki tarvitaan, että me ihanat voisimme aina välillä oivaltaa, että miten ihania me oikeastaan olemmekaan. Muutenhan sitä saattaisi ihan turtua ruusuilla tanssimiseen, jos ei yhtään paskakasaa ikinä lihvaantuisi varpaitten väliin. Mutta heiltä on tänne pääsy kielletty, täällä on niin paljon hyvää mieltä, että heiltä vain kallo halkeaa kiukusta ja kateudesta, jos lukevat yhtään pitemmälle. Niin että hus hus, kotio siitä, ällötys ja niljake!

No niin. Käytin juuri sellaisen ihmisen ilmaisun vapautta, joka ei ole vastuussa kenellekään muulle kuin itselleen. Kylläpäs tuntui hyvälle! Viestinnän suurimpia haasteita nopeasti paisuneessa sosiaalisessa mediassa kun hyvin usein on seurauksien miettimisen taakka. Kuka suuttuu, jos sanon näin? Saanko mitään kaupaksi, jos näytän millainen oikeasti olen? Entä jos raotan ihan pikkiriikkisen suljettuja ovia julkisuudelle, saanko koskaan enää paeta yksityisyyden suojiin? Ja kuka noista kahdesta tuhannesta kaverista nyt sitten oikeasti onkaan kaveri – ja kuka vain metsästämässä juorujen aiheita tai jotain vielä inhottavampaa?

Se oli ötökkä. Ja se oli ruma

Kun aloitin uudelleen aktiivisen yritystoiminnan yli 10 vuoden tauon jälkeen, olin aika kypsä kaikenlaiseen esittämiseen ja miettimiseen. Olin niin kauan suunnitellut kaupallista viestintää muille ja hymyillyt naamani kipeäksi seitsemässä päivittäisessä palaverissa ja miettinyt vain mielessäni, että ”voi vittu mikä ämmä”, että vatsahan siinä tuli kipeäksi ja otsanahka oli aivan rullalla. Päätin, että nyt saa riittää teeskentely, ja se on ota tai jätä – niillä eväillä mitä minulla on annettavana. Omia kiintopisteitä kun kuitenkin ovat, kovan elämänkoulun jälkeen, avoimuus, kunnioitus, reiluus ja luottamus.

No. Minulla on ollut pelkästään hyviä kokemuksia. Jotkut ihmiset vähän hätkähtävät, kun olen niin äärimmäisen suorapuheinen, mutta ”Let’s shock the average” on aina ollut minusta mukava leikki. Minä olen Jousimies, minulla se kuuluu universumin ikuiseen suunnitelmaan, ei minun tarvitse tulla toisenlaiseksi. Ja ihan mielettömän hienoa on sitten harvakulkuisilla poluilla joskus  aidosti kohdata hengenheimolaisia. Sitä onneksi tapahtuu, ja se on yksi elämän hienoimmista tunteista.

Yksi näistä erinomaisista kokemuksista syntyi hollantilaisen päämieheni kanssa. Kommunikointi on ollut todella mukavaa, ronskiakin välillä, ja yhteisymmärrys aivan saumatonta. Niinpä kerran viestitin sinne, kun huomasin yks kaks, että heiltä tilaamani mukimäärä olikin ylittänyt ensimmäisen paljousalennusportaan, että ”minä tiedän, että jos olisin ollut fiksu ja tiukka bisnesnainen, niin minähän olisin osannut ennakoida ja tilata nuo kaikki kerralla, niin olisin saanut halvemmalla. Mutta kun en ole, enkä vieläkään uskalla ottaa ylimääräistä riskiä, niin tilaan taas tuon minimierän. Mutta ei minua yhtään haittaa, jos annatte minulle jonkun erikoishinnan, kun olen ollut niin ahkera.”

MUTTA samana päivänä olin tehnyt mukeja, ja ottaessani laatikosta uutta mukia kuvansiirtoon, sieltä vilahtikin pöydälle vikkeläliikkeinen ja ällöttävä sokeritoukka. Katsoin sitä ehkä sekunnin murto-osan verran, niin että ehdin miettiä, että tulikohan se Kiinasta asti ja onpas se inhottava, ja sitten minä lihvasin sen hengiltä. Plurps vain se muuttui epämääräiseksi läiskäksi teippitelineen alle. Yäk.

NO, tulin sitten tapani mukaan lisänneeksi tämän siihen hinnanalennuspyyntöviestiin. Kirjoitin siihen, että ”By the way, minä sitä huomasin yhden sokeritoukan (se on muuten silverfish englanniksi, piti silloin ihan sanakirjasta tarkistaa) tuolla mukilaatikossa, ja minäpä sen sitten murhasin. En käyttänyt sanaa tappo, vaan sanoin, että ”I murdered it”. Ja sitten kirjoitin, että ”But you don’t need to worry, as I only murder bugs, and even them only if they are ugly.”

Ja sitten minä nopsasti painalsin lähetä-nappulaa. Se käy minulta ihan yhtä sutjakkaasti kuin se liian suoraan sanominenkin. Ja vasta sen JÄLKEEN kävin miettimään, että riittääköhän niiden huumorintaju, kun tuo nyt oli ihan kaikkea muuta kuin bisneslike.

No tiedätkö mitä – puhelin soi, ja sen firman toimitusjohtaja soitti ja sanoi, että ”me ihan ehdottomasti halutaan antaa sulle erikoishinta, kun sinä olet niin ahkera, mutta vielä iloisempia me ollaan, jos sinä ryhdyt meidän jälleenmyyjäksemme Suomessa!”

No kyllä kannatti murhata sokeritoukka. Onneksi se oli niin ruma.

Uudet kujeet

Nyt on sitten viimeiset kuukaudet menneet kuumeiseen opiskeluun ja asioitten uudelleen miettimiseen. Ja nyt alkaa pikkuhiljaa olla tulosta näytettävänä.

Jumalatar.fi jatkaa, mutta sen tuotevalikoima muuttuu. Olen löytänyt ihanan tsekkiläisen korusuunnittelijan Daniela Stensovan, joka ryhtyy tekemään minulle aivan uniikkia korusarjaa jumalattarille. Tästä kerron lisää myöhemmin. Niin kuin myös siitä, että miten paljon innostuin torikaupasta jouluna, ja miksi uudessa Jumalatar.fi -kaupassa on myös sellainen uusi osio kuin Bling bling.

Mutta sen lisäksi käynnistän kuluttajaverkkokaupan Fotofun.fi jonne siirrän melkein kaikki Hollannista maahantuomani sublimaatiotuotteet. Niin että nyt sitä kaikkea ihanaa saa teetettyä myös omista kuvista. Tervetuloa ostoksille!

Ja sitten osoitteessa Technotape.fi on valokuva-alan yrityksille ja ammattilaisille suunnattu verkkokauppa. Tuon maahan ihan kaikkia Technotape-tuotteita painomusteesta printteriin ja kuvamukista lämpöprässiin. Siellä tosin on vielä itse kaupparakenne kesken, kun olen vasta saanut käännettyä muutaman tuhatta itselleni täysin uutta termiä, ja Hollannin pojat yrittää nyt saada niitä osumaan omaan järjestelmään. Mutta tilauksia voi hyvin jo tehdä ja tarjouspyyntöjä lähettää!

Ja sitten väsäsin äkkiä vielä oman esittelysivun, minne keräsin nämä kaikki saman katon alle.

Niin, että kyllä joku nyt saisi tulla jonnekin jotain ostamaankin, kun minä kerta olen ollut näin ahkera.

Merja

Minä tykkään verottajasta. Ja Lakshmista.

Voi että, sain minä ne sivut auki tammikuun puolella. Ystävänpäiväksikin ehtii vielä tilata vaikka mitä ihanaa! Ja tänään sain vielä valmiiksi ensimmäisen ”yleisön pyynnöstä” -tuotteen, eli onnenpäiväkalenterin seinäkalenterina.

Ihanhan tässä melkein tuntuu siltä, että olen pysynyt aikataulussa! Aika hyvä fiilis, vaikka päivät ovatkin olleen kilometrin mittaisia ja joskus ainakin kahden. Olen käynyt hyvin pitkälle energiajuoman avulla, mikä tarkoittaa sitä että kun olen saanut työpäivän päättymään klo 21, mietin vielä aamukolmelta, että milloinkahan se uni tulisi.

Vaan ei haittaa. Nautin ihan koko ajan. Tai ainakin melkein. Käytin sen mahan möykyn lääkärissä ja se onneton lääkäri löysi sen saman möykyn. Siitä lähti tutkimusrumba, joka päättyy tuomioon ensi viikolla. Kyllä se pelottaa – ei muuten, mutta kun just nyt kaikki on niin kivaa!

©The Art of Jonathon Earl Bowser – www.jonathonart.com

Padma-Lakshmi by Jonathon Earl Bowser

Niin kuin nyt tänäänkin. Oikeesti. Itselleni antama kolmen kuukauden deadline on melkein lopussa, eikä kaikki suinkaan ole vielä ihan niin valmista kuin olisin halunnut, vaikka hyvin kaikki on käyntiin lähtenyt. Rahapussista melkein pohja paistaa kuitenkin. Tai siis ei edes melkein. No mutta, kukas jumalattariin uskoisi, jos en minä itse, ja muistutin Lakshmia, hindulaista vaurauden jumalatarta kädessäni olevasta korusta ja siitä, että hänellä on siinä ihan erityinen tehtävä huolehtia minun vauraudestani.

No kuulepas tätä! Verottaja juuri minulle ilmoitti, että olen maksanut niin paljon ylimääräistä alvia ostaessani kaikki nämä tuotantolaitteet, että saankin vielä tämän kuun lopussa niistä palautusta! Ja se virkailija oli vielä tosi ihana, kerroin jumalattarista ja hän oli aidosti innoissaan ideastani, piti sitä todella hyvänä ja toivotti lämpimästi onnea ja menestystä.

Siis eikö ole ihmeellistä? Jumalattaret tekevät verovirastostakin ihanan!

Suosittelen!

Maailmanlopun meininki

Aika karkaa käsistä. Niin se on aina tehnyt, kun olen jostain innostunut, mutta nyt on todellisia vaikeuksia pysyä perässä, kun päivä ei kertakaikkiaan riitä siihen, mitä pitää saada tehtyä. Kun lopetan työpäivän, on kello jo yllättäen yhdeksän – sitten kun pääsen kotiin ja saan jotain ruokaa sisääni, keho säikähtää liian suuresta kerta-annoksesta ja muutun zombieksi, joka pystyy ainoastaan ruoansulatukseen ja netin surfailuun vailla mitään mahdollisuuksia sen enempää fyysisiin kuin psyykkisiinkään suorituksiin.

Nyt on kuitenkin aamu, ja tänään olen pyhästi päättänyt päivittää blogini ajan tasalle. Kerrottavaa on todella paljon, mutta jaan sen palasiin. Aloitan vuodenvaihteesta. On nimittäin ihan pakko jakaa aattoillan kokemus ystävieni kanssa. Minähän siis rakastan uuden vuoden taikoja, ja erityisesti rakastan erilaisia ennustuskortteja. Olen onnistunut keräämään itselleni vinon pinon erilaisia pakkoja tarotista enkeleihin ja takaisin, ja jo ennen jumalattariakin itsekin erilaisia kortteja väsännyt. Uusi vuosi on tietenkin maailman paras päivä niiden käyttämiseen.

Mieheni pitää sitä erinomaisena viihteenä, niin kuin astrologiaakin. Hymyillen hän itse ilmaisee asian sanomalla, että ei usko astrologiaan, mutta joutuu kyllä myöntämään, että on ilmiselvä Rapu. Uuden vuoden yönä hän kuitenkin perinteisesti siirtää epäluulonsa syrjään ja astuu kanssani korttien maailmaan. Illan bravuuriksi on muodostunut hänen ennustuksensa minulle. Sen hän on tehnyt Titania’s Fortune Cards -korteilla, jotka hän löysi muutama vuosi sitten minulle joululahjaksi Lahdesta. Tuo pakka on saanut innoituksensa maailmankuulusta Mlle Lenormandin pakasta, ja siinä on kussakin kortissa vain yksi esine tai asia (kirja, tie) hyvin yksinkertaisesti kuvattuna. Noista korteista James on sitten kertonut minulle hyvin mielenkiintoisia, erittäin mielikuvituksellisia tarinoita vakavalla naamalla, ja hauskaa on riittänyt. Mitään ohjeita ei miehiseen tyyliin tietenkään ole luettu, vaan James on itse antanut kullekin kuvalle haluamansa merkityksen.

No, tänä vuonna olinkin saanut netistä hankittua itselleni aidon Mlle Normandin pakan, joka väittää olevansa tarkka jäljennös pariisilaisen ennustajan Marie Anne Lenormandin pakasta, vain käännettynä englannin kielelle. Pakka on siis käytetty ja jo sellaisenaan aika jännittävä ja mystinen.

Näissä korteissa kuvat ovat kuitenkin täynnä yksityiskohtia – ja niissä on jokaisessa mukana pieni runomittainen tekstin pätkä. Valitettavasti ne päättyvät melkein aina johonkin varoitukseen tai suoranaiseen uhkailuun. James nosti ensimmäiseksi käärmeen kuvan, joka sanoi ”Vile is the serpent who lulls with a bite. Be not indulgent or slow to the fight. Flee every moment she turns on the charm. This poised opponent will spring to you harm.” Minulle tuli kaiken maailman ilkeitä ihmisiä ja varoituksia pahoista puheista. Sellaisetkin kuvat, jotka aiemmin olimme tulkinneet oikein positiivisiksi, muutttuivat vakaviksi varoituksiksi. Niin kuin vaikka karhu, jonka olimme tulkinneet erittäin hyväksi enteeksi ja voimanlähteeksi, sanoi nyt, että ”Brawny and bold, here is the bear. This we are told: watch and beware! Words that deceive, spoken with envy; You will perceive are quite unfriendly.” Minulle tehty yhdeksän kortin pöytä oli täynnä pelkkiä ikävyyksiä, pisteenä i:n päällä ruumisarkku, joka lupasi, että sairastun ja menetän sekä rahani että kaiken toivon. Hauskaksi ajateltu ilta meinasi mennä pilalle liian vakavien korttien vuoksi.

Cloak of the Maternal Sky by Jonathon Earl Bowser

Heitimme Lenormandit sivuun, tartuimme jumalattariin ja päätimme, että nostamme niistä kumpikin vain yhden kortin ja sitten lopetamme epäonnistuneen korttisession ja annamme rakkauden voittaa. James aloitti ja nosti patakuninkaan. Sen jumalatar on Ishtar, Babylonialainen sodan ja seksin jumalatar. Minä vedin heti perään oman korttini. Usko tai älä, mutta minä sain patakunigattaren, Asheran, foinikialaisen äitijumalattaren, taivaan kuningattaren.

Meille tuli valtavan hyvä mieli molemmille. Tuntui siltä, että vaikka tulevaisuus näyttikin aika synkältä, me kuulumme yhteen. Olemme vahva hallitsijapari, jolla on yhdessä riittävästi voimaa taistella vaikeuksia vastaan.

Uusi vuosi on sittemmin alkanut aikamoisella ryöpytyksellä. Kyitä on todellakin löytynyt povelta ja pahojen puheiden määrä on ylittänyt jo kaiken järjellisen. Murhe ei ole ollut paras kummpani luovassa työssä, ja liian pitkät työpäivät ovat vaatineet myös veronsa. Vatsasta on löytynyt ikävän oloinen kyhmy, joka kyllä pitää käydä lääkärille näyttämässä. Kortit olivat ihan oikeassa, ne kaikkein ikävimmätkin. Jotakin aiemmin hyvin tärkeää on myös kuollut, kun petolliseksi on osoittautunut ihminen liian läheltä. Toivottomuuden tunteitakin siihen on liittynyt, paljon surua. Mutta ihan sama. Minun vierelläni on mies, joka nostaa minut jumalattarekseen ja jonka ihmeellistä syvyyttä en lakkaa ihailemasta. Tuli mitä tuli, jos se on hinta siitä, että saan hänen kanssaan elää, maksan mielelläni.

Mutta periksi ei anneta!  Olen aikataulussa, tuotteet ovat julkaisukunnossa. Nyt vielä sukellan tuon verkkokaupan uumeniin, niin että saan sen toimimaan. Ensi viikolla pitäisi lähteä asiakaslistaan ilmoittautuneille ensimmäinen viesti siitä, että jotakin on ostettavissa!

Niin se vain on – vaikeudet, isotkin, voi voittaa. Rakkaus on oikea vastaus melkein jokaiseen kysymykseen.

Päivän kuvana on Jonathon Earl Bowserin Cloak of the Maternal Sky. Ashera, foinikialainen äitijumalatar ja taivaan kuningatar sanoo sinullekin, että ”Kuuntele vaistojasi. Vastaus on sisälläsi valmiina ja odottaa vain sitä, että uskallat tehdä juuri sitä mitä oikeasti haluat. Puolusta rohkeasti läheisiäsi.”