Maailmanlopun meininki

Aika karkaa käsistä. Niin se on aina tehnyt, kun olen jostain innostunut, mutta nyt on todellisia vaikeuksia pysyä perässä, kun päivä ei kertakaikkiaan riitä siihen, mitä pitää saada tehtyä. Kun lopetan työpäivän, on kello jo yllättäen yhdeksän – sitten kun pääsen kotiin ja saan jotain ruokaa sisääni, keho säikähtää liian suuresta kerta-annoksesta ja muutun zombieksi, joka pystyy ainoastaan ruoansulatukseen ja netin surfailuun vailla mitään mahdollisuuksia sen enempää fyysisiin kuin psyykkisiinkään suorituksiin.

Nyt on kuitenkin aamu, ja tänään olen pyhästi päättänyt päivittää blogini ajan tasalle. Kerrottavaa on todella paljon, mutta jaan sen palasiin. Aloitan vuodenvaihteesta. On nimittäin ihan pakko jakaa aattoillan kokemus ystävieni kanssa. Minähän siis rakastan uuden vuoden taikoja, ja erityisesti rakastan erilaisia ennustuskortteja. Olen onnistunut keräämään itselleni vinon pinon erilaisia pakkoja tarotista enkeleihin ja takaisin, ja jo ennen jumalattariakin itsekin erilaisia kortteja väsännyt. Uusi vuosi on tietenkin maailman paras päivä niiden käyttämiseen.

Mieheni pitää sitä erinomaisena viihteenä, niin kuin astrologiaakin. Hymyillen hän itse ilmaisee asian sanomalla, että ei usko astrologiaan, mutta joutuu kyllä myöntämään, että on ilmiselvä Rapu. Uuden vuoden yönä hän kuitenkin perinteisesti siirtää epäluulonsa syrjään ja astuu kanssani korttien maailmaan. Illan bravuuriksi on muodostunut hänen ennustuksensa minulle. Sen hän on tehnyt Titania’s Fortune Cards -korteilla, jotka hän löysi muutama vuosi sitten minulle joululahjaksi Lahdesta. Tuo pakka on saanut innoituksensa maailmankuulusta Mlle Lenormandin pakasta, ja siinä on kussakin kortissa vain yksi esine tai asia (kirja, tie) hyvin yksinkertaisesti kuvattuna. Noista korteista James on sitten kertonut minulle hyvin mielenkiintoisia, erittäin mielikuvituksellisia tarinoita vakavalla naamalla, ja hauskaa on riittänyt. Mitään ohjeita ei miehiseen tyyliin tietenkään ole luettu, vaan James on itse antanut kullekin kuvalle haluamansa merkityksen.

No, tänä vuonna olinkin saanut netistä hankittua itselleni aidon Mlle Normandin pakan, joka väittää olevansa tarkka jäljennös pariisilaisen ennustajan Marie Anne Lenormandin pakasta, vain käännettynä englannin kielelle. Pakka on siis käytetty ja jo sellaisenaan aika jännittävä ja mystinen.

Näissä korteissa kuvat ovat kuitenkin täynnä yksityiskohtia – ja niissä on jokaisessa mukana pieni runomittainen tekstin pätkä. Valitettavasti ne päättyvät melkein aina johonkin varoitukseen tai suoranaiseen uhkailuun. James nosti ensimmäiseksi käärmeen kuvan, joka sanoi ”Vile is the serpent who lulls with a bite. Be not indulgent or slow to the fight. Flee every moment she turns on the charm. This poised opponent will spring to you harm.” Minulle tuli kaiken maailman ilkeitä ihmisiä ja varoituksia pahoista puheista. Sellaisetkin kuvat, jotka aiemmin olimme tulkinneet oikein positiivisiksi, muutttuivat vakaviksi varoituksiksi. Niin kuin vaikka karhu, jonka olimme tulkinneet erittäin hyväksi enteeksi ja voimanlähteeksi, sanoi nyt, että ”Brawny and bold, here is the bear. This we are told: watch and beware! Words that deceive, spoken with envy; You will perceive are quite unfriendly.” Minulle tehty yhdeksän kortin pöytä oli täynnä pelkkiä ikävyyksiä, pisteenä i:n päällä ruumisarkku, joka lupasi, että sairastun ja menetän sekä rahani että kaiken toivon. Hauskaksi ajateltu ilta meinasi mennä pilalle liian vakavien korttien vuoksi.

Cloak of the Maternal Sky by Jonathon Earl Bowser

Heitimme Lenormandit sivuun, tartuimme jumalattariin ja päätimme, että nostamme niistä kumpikin vain yhden kortin ja sitten lopetamme epäonnistuneen korttisession ja annamme rakkauden voittaa. James aloitti ja nosti patakuninkaan. Sen jumalatar on Ishtar, Babylonialainen sodan ja seksin jumalatar. Minä vedin heti perään oman korttini. Usko tai älä, mutta minä sain patakunigattaren, Asheran, foinikialaisen äitijumalattaren, taivaan kuningattaren.

Meille tuli valtavan hyvä mieli molemmille. Tuntui siltä, että vaikka tulevaisuus näyttikin aika synkältä, me kuulumme yhteen. Olemme vahva hallitsijapari, jolla on yhdessä riittävästi voimaa taistella vaikeuksia vastaan.

Uusi vuosi on sittemmin alkanut aikamoisella ryöpytyksellä. Kyitä on todellakin löytynyt povelta ja pahojen puheiden määrä on ylittänyt jo kaiken järjellisen. Murhe ei ole ollut paras kummpani luovassa työssä, ja liian pitkät työpäivät ovat vaatineet myös veronsa. Vatsasta on löytynyt ikävän oloinen kyhmy, joka kyllä pitää käydä lääkärille näyttämässä. Kortit olivat ihan oikeassa, ne kaikkein ikävimmätkin. Jotakin aiemmin hyvin tärkeää on myös kuollut, kun petolliseksi on osoittautunut ihminen liian läheltä. Toivottomuuden tunteitakin siihen on liittynyt, paljon surua. Mutta ihan sama. Minun vierelläni on mies, joka nostaa minut jumalattarekseen ja jonka ihmeellistä syvyyttä en lakkaa ihailemasta. Tuli mitä tuli, jos se on hinta siitä, että saan hänen kanssaan elää, maksan mielelläni.

Mutta periksi ei anneta!  Olen aikataulussa, tuotteet ovat julkaisukunnossa. Nyt vielä sukellan tuon verkkokaupan uumeniin, niin että saan sen toimimaan. Ensi viikolla pitäisi lähteä asiakaslistaan ilmoittautuneille ensimmäinen viesti siitä, että jotakin on ostettavissa!

Niin se vain on – vaikeudet, isotkin, voi voittaa. Rakkaus on oikea vastaus melkein jokaiseen kysymykseen.

Päivän kuvana on Jonathon Earl Bowserin Cloak of the Maternal Sky. Ashera, foinikialainen äitijumalatar ja taivaan kuningatar sanoo sinullekin, että ”Kuuntele vaistojasi. Vastaus on sisälläsi valmiina ja odottaa vain sitä, että uskallat tehdä juuri sitä mitä oikeasti haluat. Puolusta rohkeasti läheisiäsi.”

Joulupuuroa ja satuolentoja

Aloitin tänään aamuni keittämällä joulupuuron. Se on yksi oman jouluni tärkeimmistä traditioista. Keitän puuron hiljaisella tulella hyvin hitaasti, hellästi hauduttaen. Siinä joutuu seisomaan kauan hellan ääressä, koska puuro palaa niin herkästi pohjaan. Hiljaisina aamutunteina, muun perheen vielä nukkuessa, on puuroa hämmennellessä hyvää aikaa miettiä kaikenlaista. Joulupuuroon tulee joka vuosi kätkettyä mantelin ohella myös todella paljon rakkautta, hellyyttä, ilon kyyneleitä ja aidosti hyvää tahtoa. Ilmankos se aina maistuu niin ihmeen hyvältä!

Omaan jouluiseen traditiooni kuuluu vielä se, että kun puuro on valmis ja pöytä katettu, käyn herättämässä jokaisen laulamalla kovaan ääneen ja nuotin vierestä ”joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo!”. Kova ääni kuuluu asiaan, mutta mieluummin toki laulaisin ihan nuotissa pysyen. Yksi savolainen vääräleuka kerran totesikin, että lauluani on jännittävää kuunnella, kun se menee niin läheltä nuottia, että oikein hirvittää, että milloin se osuu. Minä puolustaudun sanomalla, että Jumalalla oli ensin aikomus  tehdä minusta aivan täydellinen, mutta hän tuli viime hetkellä katumapäälle, kun eihän sitä olisi kukaan kestänyt. Niinpä hän ihan viime tipassa ehti ottaa pois pari pikku juttua, tuo nuottiin osuminen nyt yhtenä esimerkkinä. :)

No. Saattoi siinä mennä jotain vähän isompaakin, mutta silti odotan riemumielin aina juuri sitä hetkeä, kun saan laulaen herättää lapseni ja mieheni joulun viettoon. He kun rakastavat minua juuri sellaisena kuin olen ja osaavat kanssani nauraa myös niille isoille ja pienille puutteilleni. Tyttäreni toi juuri minulle matkoiltaan tuliaisena magneetin, jossa lukee: ”I know I am not perfect but I am so close it scares me”.

Rakastaminen on usein helpompaa kuin rakastetuksi tuleminen. Joskus omat solmut sisimmässä ovat niin suuria, että on vaikea uskoa siihen, että joku oikeasti rakastaa, että on muka jonkun rakkauden arvoinen. Erityisesti tämä tunne on tuttu niille, joiden Venus-planeetta on sijoittunut Skorpionin merkkiin. Ikävä, vaativa aspekti, joka toisaalta tuo tullessaan kaikkein intohimoisimman rakastamisen lahjan ja naiseuden intuitiivisen ytimen.

Minä rakastan koko sydämestäni ja sielustani, kaikilla soluillani miestä, jonka rakkaus on monin tavoin eheyttänyt minun sisintäni ja avannut niitä solmuja, jotka eletty elämä ja aika julma sukuni ovat minulle aiheuttaneet. Ei hänkään nauti kaikista piirteistäni, mutta olemme yhdessä jo kauan sitten oivaltaneet, että joka ikinen ominaisuus toisessa on tarpeellinen, jotta hän olisi juuri sellainen kuin on. Jos minusta ottaisi pois vaikka tuon mustasukkaisuuden, joka ehdottomasti on tuskallinen ominaisuus parisuhteen kannalta, niin samalla poistuisi se intohimoinen intensiivisyys, josta ei vastaavasti niin kauheasti ole haittaa parisuhteelle. ;)

Jos joku sanoo sinulle, että hän rakastaa sinua siitä huolimatta, että olet sellainen kuin olet, niin jääpä hetkeksi pohtimaan, että ketä hän oikeasti rakastaa? Minä kuulen tuossa lauseessa vain omahyväisen itsekehun siitä, miten hyvä ihminen hän on kun, kykenee muka rakastamaan tuollaista ihmistä, joka oikeasti ei rakkautta ansaitsikaan. Eihän se toki pahasta ole, jos joku kokee rakastavansa, vaikka tekisi sen vähän itsekkäästi tai puutteellisesti. Pääasia on tietenkin, että uskaltaa jotenkin rakastaa. Mutta vasta sitten, kun sinun kohdallasi on ihminen, josta et piiruakaan haluaisi muuttaa koska rakastat häntä juuri sellaisena kuin hän on – ja joka ajattelee juuri samalla tavoin sinusta – olet kohdannut sen todellisen rakkauden, joka tekee ihmeitä ja saa sielunkin vapisemaan.

Sinulla on oikeus tulla rakastetuksi sen takia millainen olet  – ei siitä huolimatta.

Pohdin tätä myös tänään puuroa keittäessäni, koska minulle täydellinen mies jakaa myös läheisteni mieliä. Osa on hänen kanssaan täysin eri mieltä ja pitää häntä kaikin tavoin vastenmielisenä. Osa pitää häntä huipputyyppinä, jolla on heidän mielestään typeriä mielipiteitä. Osa ajattelee, että hän on kyllä oikeassa mutta ilmaisee itsensä kömpelösti ja sitten on vielä se joukko, jonka mielestä hän on huikea, rohkea persoona ja kaikin tavoin arvostettava yksilö. Minulle hän on tätä kaikkea ja vielä paljon enemmän. Hän on saanut minut uskomaan jumalattareen sisälläni.

Kirjoitan Sisäinen jumalatar kirjassa jumalattaren palvonnasta näin:

Sisälläsi oleva jumalatar ei kaipaa mitään uskontoa tullakseen esille, eikä myöskään minkäänlaisia rituaaleja. Jumalattaren palvonta ei tarkoita taikojen tekemistä, ei suitsukkeiden polttamista eikä mantrojen hokemista. Neitsyt Marialle ei tarvitse rakentaa alttareita luterilaisiin kirkkoihin. Käytännössä jumalattaren palvonta tarkoittaa sitä, että mies ja nainen katsovat toisiaan silmiin ja sanovat: ”Minä rakastan sinua.” Eikä kumpikaan näe toisessa yhtään virhettä.

Radiossa soi puuron keiton aikana Anna Hanskin hauska joululaulu ihmisestä, joka ei uskonut mihinkään satuolentoihin, ei edes siihen että mies olisi käynyt kuussa tai ihminen tullut alas puusta, mutta joulupukkiin hän uskoi.

Mietin, mihin kaikkeen minä itse joulussa uskon. Totesin, että minulle joulu on kaikin tavoin erittäin tosi. Minä olen kristitty, vaikka en oikein minkään kirkon määritelmiin mahdukaan. Toivon silti saavani uskoa armoon koko ikuisuuteni. Yksi joulun traditioistani on myös se, että luemme aattona ääneen Luukkaan evankeliumista jouluevankeliumin tutut säkeet. Uskon joulurauhaan ja sen ihmeitä tekevään voimaan, ihmisten väliseen hyvään tahtoon edes yhden päivän ajan. Uskon myös vakaasti joulupukin välttämättömyyteen. Uskon siihen, että joulun taika on tärkeä osa myös oman luomisvoiman kasvuprosessia, koska jos ei ole rohkeutta uskoa sellaiseen, mitä omin aistein ei voi todeksi todistaa, maailmankaikkeus ja oma elämä jäävät kovin kapeiksi.

Minä uskon myös Kuningas Arthurin taruista kertovaan kirjaan Avalonin usvat. Siinä todetaan kauniisti, että muinaiset jumalattaret eivät koskaan kuolleet, he vain menettivät voimansa, kun kukaan ei enää uskonut heihin. Uskon, että jokaisen naisen sisällä asuu jumalatar, joka on täysin valmis heräämään henkiin sillä samalla hetkellä, kun joku uskoo häneen.

Aloita Sinä itsestäsi tänä jouluna!

Toivotan sinulle ihmeitä tekevää joulun aikaa! Oppaaksemme tähän päivään ajattelin ensin Neitsyt Mariaa, jonka kortti rohkaisee meitä uskomaan ihmeisiin, koska niitäkin tapahtuu vain jos niihin joku uskoo, mutta pakka antoikin minulle Yemajan, afrikkalaisen meren jumalattaren. Hänen kuvansa on Jonathon taideteos Eurynome and Ophion

Eurynome and Ophion by Jonathon Earl Bowser

Yemaya muistuttaa, että elämä kulkee sykleissä. Vuoksen ja luoteen vaihtelut ovat läsnä myös henkisessä kehityksessäsi. On aikoja, jolloin voit vain antautua aaltojen kannettavaksi, toisinaan taas joudut taistelemaan niitä vastaan. Elämän syvässä meressä ilo pisaroi pieninä saarekkeina, joissa pääset hetkeksi lepäämään, ennen kuin pyörre taas kiskaisee sinut mukaansa. Opettele hyväksymään elämänvirran vaihtelut ja elä jokainen tunne loppuun asti, jotta pystyt päästämään irti, kun on taas aika jatkaa matkaa.

Yemaya kertoo myös, että hänen merensä on yhden ihmisen totuutta suurempi. Samalla tavalla kuin menneestä on hyvä päästää irti jotta uusille mahdollisuuksille on tilaa, voi joskus olla viisasta päästää irti omasta totuudesta silloin, kun se satuttaa muita. On tärkeämpää olla rakastettu kuin oikeassa, sanoo Yemaya.

Jos sinun totuutesi talloo jalkoihin toisten ihmisten olemassaolon oikeudet, olet ihmisenä suurempi, jos kunnioitat toisia ihmisiä ja heidän tarpeitaan ensin ja omaa totuuttasi vasta sitten. Yemayan suojelemassa elämän meressä kaikkien ihmisten totuudet ovat saman arvoisia.

 – Merja

Kipakoita ämmiä

"Pastoral Symphony" by Jonathon Earl Bowser

Tänään on tosi paska päivä. Onneksi jumalattaret ovat melkein kaikki olleet aika kipakoita ämmiä, joitten varpaille ei kenenkään ole kannattanut tallata. Voin siis hyvällä omatunnolla (taivutusmuoto tietoisesti valittu) olla tänään hyvin vihainen ja täynnä halveksuntaa, ja huomenna taas rakastaa niin paljon, että sielu helisee.

Itse itselleni suomalla vihaisen vaimon oikeutuksella siksi seuraavaksi muutama sana politiikasta. Anteeksi jo etukäteen. Mutta ihan oikeasti! Miten voit kutsua itseäsi älykkääksi humanistiksi, jos kanssasi eri mieltä oleva ihminen pitää leimata juntiksi rasistiksi ja mieluimmin kokonaan vaientaa tässä yhteiskunnassa? Jos oma totuutesi pystyy elämään vain ad hominem -syytöksillä, sillä ei kerta kaikkiaan ole olemassaolon oikeutta, vaikka kuvittelisit itse olevasi miten fiksu tahansa.

Eikö politiikan pitäisi olla diplomatiaa, jonka avulla löydetään vaikeissakin ristiriitatilanteissa sellaiset kompromissit, jotka kaikki eri mieltä olevat osapuolet pystyvät jotenkuten hyväksymään, niin että yhteiskunnassa säilyy rauha? Jos niinkin paljon kuin 20% kansalaisista on sitä mieltä, että yhteisiä asioitamme on hoidettu huonosti, niin kyllä oikea tapa toimia olisi etsiä kipupisteet ja niille nykyistä paremmat ratkaisut. Oikea ratkaisu  nyky-yhteiskunnan ongelmiin ei ole se, että leimataan perussuomalaiset vajaaälyisiksi ja/tai kriminaaleiksi ja jatketaan ihan niin kuin ennenkin. Yksi ihan validi vaihtoehto kun on se, että valittu tie on yksinkertaisesti väärä.

Demokratia – tai journalismi – ei saa olla sitä, että asioita eri tavalla lähestyvät ihmiset yritetään leimata julkisen pilkan avulla ala-arvoisiksi ja äänioikeudettomiksi. Sananvapauden nimissä pitää nimenomaan sallia niiden asioiden esiin tuominen, joita ei normaalin häveliäisyyden puitteissa kehdattaisi nostaa esiin. Vaikeneminen ei ole koskaan ratkaissut yhtään ongelmaa, mutta on aina mahdollistanut väärinkäytökset. Jos sanomisesta seuraa sanktio, sananvapautta ei ole.

Rakastan rohkeaa miestäni, joka taatusti ei ole rikollinen. Halveksin sinua, joka yrität omaa valtaasi väärin käyttäen hänet leimata ja vaientaa. Taistele häntä vastaan argumentoimalla oman totuutesi puolesta, älä hänen persoonaansa vastaan. Se, onko hänen tyylinsä ansiokasta vai ei, on ihan jonkin muun kuin oikeuslaitoksen tulkittava. Sananvapaus ei koske vain niitä, joilla on kyky puhua tai kirjoittaa lennokkaasti. Sanomisen vapaus on kaikilla meilläkin, joiden kieli on joskus liian terävä tai ilmaisu kömpelöä. ”En ole samaa mieltä kanssasi, mutta puolustan kuolemaani asti oikeuttasi ilmaista mielipiteesi.” ei tainnut Voltairen lausahdus alun perin olla, mutta ajatus on aidosti jalo. Kovin harva julkiseen keskusteluun osallistunut ansaitsee tänään saman adjektiivin.

En silti aio olla kovin pitkään kärttyinen. Uskon nimittäin jumalatarten lisäksi myös vanhoihin viisaisiin miehiin (omaani myös, vaikka hän ei niin kovin vanha mielestäni olekaan), eli miten se Gandhi sanoikaan: ”First they ignore you, then they laugh at you, then they fight you, then you win.”

Sitä odotellessa, sateenkaaren jumalattaren Iriksen voimaan luottaen ”jos silmissäsi ei olisi koskaan kyyneleitä, sielusi ei saisi koskaan nähdä sateenkaarta”.

Merja